Kehossani se tuntuu silmien jähmettymisenä suuriksi, kylmänä tunteena rinnan alueella, jähmeytenä raajoissa. Lakkaan ajoittaen hengittämästä, ja hengittäminen tuntuu työläältä. Olen kylmissäni aina. Ajatukseni on vallannut jonkinmoinen toivottomuus, pääni tuntuu sumuiselta eikä ajatus kulje. Sellainen hallinnan menetyksen tunne, ettei mikään ikinä enää tule olemaan hallinnassani. Mielikuvat ovat aavemaisia, tyhjiä, epätoivoisia. Sellaisia, joita haluaisi kaikin keinoin välttää. Ainoa ajatus mielessäni on, että tämä olotila on jotenkin korjattava, mutta mikään ei tunnu auttavan.
Ensinnäkin mainittakoot, että en ole ensinkään varma, onko googlaamalla tekemäni itsediagnoosi osunut oikeaan. Huomasin kuitenkin aiheeseen vihkiytyneen Youtube-kanavan videoita kuunnellessani, että videoilla kuvaillaan tuntemuksiani osuvasti ja ilmiö on nimetty jähmettymistilaksi (freeze response englanniksi).
Kun taisteleminen ja pakeneminen eivät ole vaihtoehtoja
Stressitilanteessa hermostollamme on kaksi ensisijaista keinoa hengissä säilymiseen, käskyttää kehomme taistelemaan tai pakenemaan tilannetta. Joskus nämä kaksi eivät kuitenkaan ole vaihtoehtoja, vaan tilanne näyttää niin pahalta, että taistelu tultaisiin häviämään ja karkuun ei pääse. Tällöin kehossamme tapahtuu jähmettymisreaktio, jolloin käytännössä tekeydymme kuolleeksi viimeisenä oljenkortenamme selviytymiselle. Reaktio on sama kuin hiirellä, jonka kissa on napannut kynsiinsä. Hiiri tietää, että loppu on väistämätön, jolloin hiiri jähmettyy vähentääkseen edessä olevan lopun tuottamaa tuskaa.
Evoluutio on koittanut rakentaa sisällemme järjestelmiä, jotka palvelevat selviytymistä mahdollisimman hyvin. Mielenkiintoista elinympäristössämme on se, että koemme olevamme kissan kiduttama hiiri ison osan ajastamme, vaikka uhka ei suoranaisesti vaarantaisi henkiinjäämistämme. Meillä on saattanut esimerkiksi lapsuudessa olla tilanne, joka on ollut meille valtavan stressaava, mutta mahdollisuutta paeta tai taistella ei ole ollut. Tällöin olemme päätyneet jähmettymistilaan, jolla kehomme yrittää suojella meitä harmilta, kun muita keinoja ei ole käytettävissä.
Jos nämä tilanteet ovat olleet todella stressaavia tai jatkuneet pitkään, saattaa kehomme jäädä kroonisesti jähmettymistilaan, jolloin kehomme olettaa, että olemme jatkuvasti tilanteessa, josta ei voi paeta eikä sitä vastaan taistella.
Jähmettymistila tuntuu todella epämukavalta
Jähmettymistilassa tunnemme kehomme olevan jäykkä, hengityksemme vaikeakulkuinen ja etäännymme tunteistamme sekä ympäristöstämme. Saatamme alkaa hikoilla ja lihaksemme kipeytyä jännitysten seurauksena. Ehkä pidätämme hengitystämme. Muistimme voi heiketä, tapahtumat, ihmisten kasvot tai puhe eivät välttämättä jää enää mieleemme. Koemme niin kutsuttua aivosumua.
Elämä tuntuu epämääräisen vaikealta, mutta on hankala nimetä, mistä ikävä olo johtuu. Lopulta jähmettymistilan pitkittyessä jopa sängystä ylös nouseminen tuntuu vaikealta. Saatamme syyllistää itseämme laiskuudesta, kun emme saa asioita tehdyksi, vaikka todellisuudessa olemme jähmettymistilassa, mikä tekee asioista suoriutumisesta vaikeaa.
Kun jähmettymistila kroonistuu, alkaa stressin vaikutukset näkyä myös fyysisinä oireina kehossamme. Esimerkiksi krooninen uupumus voi olla jähmettymistilan aiheuttamaa. Aiemmin mainitsemani tubettaja kertoo videoillaan parantuneensa lisämunuaisten uupumuksen oireista vapauttamalla kehonsa pitkäaikaisesta jähmettymistilasta.
Kuinka sulattaa itsensä kroonisesta jähmettymistilasta
Jähmettymistilan taustalla on jokin patoutunut tunne, jota emme saa koetuksi. Tunnemme tuskaa siitä tuskasta, jota emme ole pystyneet kohtaamaan. Jähmettymistilasta vapautumiseksi on fiksumpaa etsiä keinoja pohjalla vaanivan tunnetilan kohtaamiseksi kuin yrittää väkipakolla päästä pois jähmettymistilasta. Jotta alla olevat ikävät tunteet saisivat tilaa tulla esiin, on meidän luotava niille turvallinen tila. Esimerkiksi havening-tekniikka, jossa kosketamme itseämme turvallisesti esimerkiksi käsivarsista, EFT tai itsensä kuvitteleminen pieneksi lapseksi, jolle toimii turvallisena aikuisena, ovat tapoja luoda turvallisuutta kehoomme ja mieleemme.
Tunnemme tuskaa siitä tuskasta, jota emme ole pystyneet kohtaamaan.
Turvallisuuden luomisen lisäksi on tärkeää nojautua kohti tunteitamme. Missä tunne tuntuu, miltä se tuntuu? Onko se jonkin värinen, hajuinen, miltä se kuulostaa? Voimmeko varovasti kokeilla, mitä käy, jos menemme suoraan tunnetta kohti estelemättä tunnetta? Turvallisuudesta kiinni pitäen voimme tuntea patoutuneet tunteet, jolloin ne pääsevät vapautumaan ja samalla kehomme vapautuu jähmettymistilasta.
Esimerkkitilanteita jähmettymisreaktiosta
Tunnen olevani jähmettymistilassa. Ajatukset eivät kulje, keho tuntuu jäykältä ja on kova tarve keksiä keino päästä pois epämääräisen ikävästä olotilasta. Istahdan mielessäni itseni viereen ja sanon itselleni: “Ei hätää, olen tässä. Tunnustellaanko yhdessä, millainen tunne kehossa oikein on? Kokeillaan ihan varovasti vähän kerrallaan, ja jos tuntuu liian pahalta, lopetetaan vaan heti. Täysin sinun ehdoillasi mennään.” Sitten tunnustelen kehossani olevaa tunnetilaa. Huomaan ensin tuntevani oloni yksinäiseksi. Sitten yksinäisyyden sisältä paljastuu suru yksinäisyyden tunteesta. “Olen tässä koko ajan kanssasi”, sanon itselleni ja silitän käsivarsiani samalla havening-tekniikalla. Olen tunteen kanssa läsnä ja tunnustelen sitä. Lopulta minusta tuntuu, että tunne alkaa helpottaa. Joskus tulee itku, ja usein myös alkaa naurattaa. Tuntuu turvalliselta, lämpimältä ja pystyn jälleen liikuttamaan kehoani.
Olen myös havainnut, että patoutuva vihan tunne ajaa minut herkästi jähmettymistilaan. En ole sallinut itselleni vihan tuntemuksia ensinkään, minkä vuoksi aloin lamaantua pienissäkin vastoinkäymisissä. Ihmettelin tätä pitkään, että kuinka yksinkertainenkin tehtävä saa minut lamaantumaan totaalisesti. Tässä minua on auttanut se, että olen luonut itselleni turvallisen ympäristön kokea ja ilmaista vihaa. Tarkoituksenani ei ole pysytellä vihan tunteessa päivä- tai viikkokausia tai mitenkään pyrkiä tuomaan elämääni lisää vihaa. Sen sijaan annan itselleni mahdollisuuden kokea vihan tuntemukset, jolloin ne menevät ohi eivätkä patoudu kehooni. Saatan vihan kokemiseksi esimerkiksi jäykistää kehoani ja teeskennellä mielessäni huutavani täysillä. Vaihtoehto on myös huutaa esimerkiksi keskellä metsää tai karjua suu tyynyä vasten. Vihan vapauttamiseksi voi kokeilla lisäksi äreää musiikkia, jonka tahdissa antaa vihan päästä valloilleen.
Aina tunteen vapauttaminen ei tunnu helpolta. Joskus tuntuu, että saan pitkän aikaa olla turvallisena aikuisena itseni tykö ennen kuin sisältäni alkaa vyyhti purkautua. Kuitenkin aina, kun tunteet pääsevät vapautumaan, olo helpottaa valtavasti.
Fyysinen liike avuksi jähmettymistilasta poispääsyyn
Jähmettymisstilassa voi usein olla, että niin sanotusti perinteiset menetelmät ahdistuksen taltuttamiseen, kuten terapia, meditaatio tai päiväkirjan kirjoittaminen, eivät autakaan.
Ihmettelin pitkään, miksi jopa meditoiminen tuntui saavan minut enemmän sulkeutuneeksi ja ahdistuneeksi. En uskaltanut kohdata piilossa vaanivia tunteita, vaan yritin meditaatiossakin keskittyä ihan muuhun, jolloin jähmettymistilani syveni. Nykyisin hyödynnän myös meditoinnissani kuvailemiani tekniikoita ja luon turvallisen ympäristön itselleni ennen meditaation aloittamista. Muille puhuminenkin on keinona joskus toimiva, mutta joskus se voi syventää jähmettymistilaa, jos turvallisuuden tunne puuttuu eivätkä tunteet pääse vapautumaan.
Kylmäaltistus sekä syvä hengitys ovat myös luottokeinojani jähmettymistilasta pois pääsemiseksi.
Turvallisen tilan luomisen ja tunteiden kokemisen lisäksi toinen tapa, jolla usein saan itseni sulatettua jähmettymistilasta, on fyysinen liike. Minua auttavat esimerkiksi laulaminen, tanssiminen, avantouinti tai vaikka reipas juoksulenkki. Teen töitä (ja kirjoitan tätä blogitekstiä) kävelymatolla kävellen, jolloin kehoni pysyy työpäivien aikana liikkeessä, enkä joudu jähmettymistilaan niin helposti. Liikunnan tuoman avun olen tiedostanut jo pitkään. Olen monta kertaa lähtenyt juoksulenkille tai laskettelurinteeseen jalat painavina ja mieli paikalleen jumiutuneena. Jonkun aikaa urheiltuani oloni helpottaa nopeasti, vaikka en varsinaisesti ole yrittänytkään päästä ahdistuksestani eroon. Kylmäaltistus sekä syvä hengitys ovat myös luottokeinojani jähmettymistilasta pois pääsemiseksi.
Jähmettymistilasta vapautuminen on valtavan helpottava tunne
Kun jähmettymistilasta sitten vapautuu, huomaa ison eron rennon olotilan ja jähmettymistilan välillä. Saatamme käydä puhumaan enemmän, kehomme tuntuu lämpöiseltä ja energiseltä ja muiden ihmisten kanssa läsnä oleminen tuntuu hyvältä. Minua alkaa helposti naurattaa ja muutun puheliaammaksi. Myös muut ihmiset muuttuvat silmissäni vähemmän uhkaaviksi ja tunnen olevani läheisempi heidän kanssaan kuin jähmettymistilassa ollessani. Tunteet alkavat virrata kehossani. Myönteisiä tunteita alkaa pulpahdella pintaan ja myös kielteisille tunteille on turvallista tilaa eivätkä ne jumahda paikoilleen pitkiksi ajoiksi.
On ollut lohdullista huomata, kuinka krooniset niska- ja hartiajumit ovat alkaneet helpottaa. Myös se, kuinka muistan asioita, on muuttunut. Tiesin läheisteni muistavan asioita lapsuudestani paljon paremmin. Minun muistoni olivat muutamia yksittäisiä paikalleen pysähtyneitä kuvia, joiden lisäksi menneisyydessäni ei tuntunut muuta olevan. Kun minä en ole enää jähmettynyt, myös muistoni ovat heränneet eloon uudella lailla ja muistan asioita, joita en edes tiennyt muistavani.
Toivottavasti kokemuksistani on sinulle apua. Jos samaistuit kokemuksiini, suosittelen tutustumaan aiheeseen syvemmin. Ja rutkasti myötätuntoa mukaan tutkimusmatkalle jähmettymisen taustalla piileviin tunteisiin!
