“Tuo ei ole oikeaa henkisyyttä.”
Totesi mieleni, kun makoilin sohvalla katsomassa Netflix-sarjaa eräänä sunnuntaina. Mieleni on erityisen innostunut tutkimaan, mitkä asiat elämässäni voidaan luokitella henkisiksi ja mitä ei. Mieleni mielestä oikeaa henkisyyttä on muuttaa vuorille asumaan istuakseni risti-istunnassa loppuelämäni. Mutta kun ehdotan itselleni, että noustaan sohvalta ja käydään tunniksi meditoimaan, mieleni toteaa, että ihan turha yrittää, ei minun elämästäni tule tarpeeksi henkistä kuitenkaan.
Henkisyyden stereotypioita
Kun aloimme Jennan kanssa yhdessä pohtia, millaisia stereotypioita henkisyyteen liittyy, tulimme siihen lopputulemaan, että stereotypioita on paljon ja vähän päälle. Samalla asiaa käsitellessämme tulin pohtineeksi, kuinka nämä stereotypiat näkyvät omassa elämässäni. Tämä postaus on kärjistetty, joten pyydän sinua lukijamme asennoitumaan aiheeseen vähintään ripauksella huumoria.
Jos mieleni antaa määritellä henkisyyttä, voisi henkistä ihmistä kuvata vaikka seuraavasti:
- Meditoi vähintään 2 tuntia päivässä
- Rukoilee ja paastoaa viikon putkeen
- Opiskelee henkisiä tekstejä
- Elää rauhallista ja hiljaista elämää ilman älylaitteita
- On aina iloinen ja onnellinen
- Hyödyntää jokaisen vastoinkäymisen elämässään tietoisuutensa kasvattamiseen
- Syö ravitsevaa ruokaa intuitiivisesti
Alkaa tuntua aika stereotyyppiseltä? Olenko minä, joka työskentelen vilkkaassa ympäristössä päivät ja opiskelen toista ei millään tapaa henkistä tutkintoa, henkinen ihminen? Ainakin onnistun usein tuomitsemaan itseni siitä, että en ole onnistunut tekemään elämästäni tarpeeksi henkistä. Olisinhan voinut tänä aamuna tehdä joogaharjoituksen työkiireisiin uppoutumisen sijaan.
Henkisyys sosiaalisessa mediassa
Millaisena sinä koet henkisyyden näyttäytyvän sosiaalisessa mediassa? Ensimmäisenä minulle tulevat mieleen kaksi esimerkkiä. Ensinnäkin ne kauniit ja rikkaat tyypit, jotka kertovat somessa manifestointiharjoitteidensa tuloksista. He asettavat unelmakartoilleen kauneimmat talot ja kiinteimmät vartalot, jotka sitten manifestoituvat heidän elämäänsä.
Toisekseen mieleen tulee sellainen sisältö, joissa pitkään meditaatiota harjoittaneet kertovat, millaista henkinen elämä on. Se on avannut ovet tavallisellekin oravanpyörässä pyörijälle siihen, millaisia vaikutuksia vaikkapa meditaatiolla voi olla. Mutta tällainenkaan sisältö ei aina oikein vastaa siihen, millaiselta juuri minun henkinen polkuni voisi näyttää.
Mitä henkisyys maksaa?
Sosiaalisen median lisäksi toinen aspekti, jota olen ajoittain joutunut pohtimaan on, että mitä olen valmis maksamaan erinäisistä materiaaleista. Retriittejä, nettikursseja, kirjoja, maksullisia meditaatioita on tarjolla pilvin pimein rahaa vastaan. Onko kaikilla ylipäänsä varaa olla henkinen?
Loppupeleissä henkisyys on kuitenkin matka sisälle itseemme, eikä sitä rahalla osteta. Resursseista on usein kuitenkin apua erityisesti alkumatkalla. Myös maksutonta tarjontaa on. Tapahtumia ja retriittejä järjestetään vapaaehtoisvoimin ja sisältöä on netissä saatavilla myös maksutta.
Haastavinta rahankäytössä on arvioida erilaisten materiaalien laatua. Hinta ei suinkaan ole tae laadusta, joskus muutamilla euroilla saa syviä havaintoja elämästä ja joskus kallis kurssi voi olla huonosti toteutettu. Etukäteen on vaikea tietää, saako rahoilleen vastinetta, kun on varaamassa paikkaansa tapahtumaan ensimmäistä kertaa. Toki voisi myös kysyä, mikä sen määrittää, onko saanut rahoilleen vastinetta. Valaistumista kun on hankala pakottaa.
Millaiset tyypit ympäröivät henkistä ihmistä?
Jos on perhe- ja ystäväpiirissään ainoa henkisyydestä kiinnostunut, onko kynnys heittäytyä tutkimaan universumin luonnetta korkeampi? Vaatii rohkeutta tutustua vieraaseen aihealueeseen, josta keskusteleminen ääneen voi olla hankalaa. Muiden näkemykset aiheesta saattavat tuntua lamaannuttavilta, kun omille oivalluksilleen ei saa vastakaikua.
Henkisyyden myötä voi iskeä halu vetäytyä olemaan yksin. Ikään kuin sosiaalisten kontaktien merkitys vähenisi hetkellisesti, kun on päättänyt käydä tutkimaan, millaista vuorovaikutusta oikein käykään itsensä kanssa. Kuitenkin muut ihmiset ovat usein meidän parhaita opettajiamme ja toimivat peileinä meille.
Henkisyys on omalla kohdalla tuonut mukanaan arvostusta ja ymmärrystä muita ihmisiä kohtaan. Sama tietoisuus meidän kaikkien sisällä on. Ja rohkeus keskustella aiheesta on saanut huomaamaan, että moni muukin pohtii samantapaisia juttuja.
Voiko henkinen ihminen olla materialisti?
Sukelsimme vielä hieman syvemmälle kaninkoloon tätä blogipostausta pohtiessamme. Päädyimme pohdintoihin siitäkin, missä määrin materialismi on ristiriidassa henkisyyden kanssa. Pitäisikö myydä kaikki ja alkaa elää mahdollisimman vähällä?
Njääh. Jos materialismi nyt vie minulta oikeuden kuulua henkisten ihmisten joukkoon, olkoot niin. Onhan tämä yhteiskunta kuitenkin (ainakin vielä) rakentunut rahan varaan. Materialismi on tavallaan mahdollistanut myös paljon, kun on ollut aikaa ja vapautta paneutua henkisyyteen. Jos olin moottoripyöräkauppoja tehdessäni tietoinen kehoni sisäisestä energiakentästä, riittääkö se?
Mutta onhan se niinkin, että mitä enemmän roinaa me omistamme, sitä enemmän on sidoksia maalliseen maailmaan. Kaikesta on kuitenkin jossain kohtaa luovuttava. On ehkä hyvä pohtia, missä määrin oma identiteetti on sidoksissa omaisuuteen.
Muita tapoja arvostella omaa henkisyyttä
Saatamme arvostella itseämme henkisyyteen käyttämämme ajan perusteella. Pohdimme, monellako retriitillä käymme vuosittain tai meditoimmeko tarpeeksi päivittäin. Kuitenkin henkisyyden suurimmat oivallukset eivät ole aikaan sidottuja. Oivallukset voivat tulla luoksemme sekunneissa. Henkisyydessä pidempi harjoitteluaika ei suoraviivaisesti tarkoita syvempiä kokemuksia, vaikka harjoittelu tärkeää onkin. Harjoittelun määrän tulisi olla sellainen, että se tukee omaa polkua.
Miksi en ole jo valaistunut/parantunut/onnellinen? Muut kertovat parantumistarinoistaan netissä, mutta itse tuntee olevansa lähtöpisteessä usean vuoden meditaation jälkeenkin. Miksi edelleen aamulla silmät aukaistessani ensimmäinen ajatukseni on, että voi helvetti, pitäis mennä töihin sen sijaan, että avaisin silmäni kiitollisuudesta hehkuen? Tähän sudenkuoppaan sortuu helposti. Asettaa liian kovat paineet itselleen ja lopulta koko henkisyyden idea hukkuu paineiden alle.
Onko henkisyys kilpailu? Kokemusten jakaminen antaa tukea, mutta samalla voi toimia katalyyttinä kilpailuun johtavalle vertailulle. Miksi minä en ole kokenut vastaavaa? Saatamme lähteä retriittireissulle valtavien odotusten kanssa. Tai vertailla manifestointikokemuksia. Toiselle henkisyydellä mahtailu voi olla kärsimyksellään mahtailua, toiselle rikkauksilla mahtailua. Mutta on myös tärkeää voida jakaa kokemuksiaan. Joka onnen löytää, se onnen kätkeköön ei taida kuulua henkisyyden perusperiaatteisiin.
Henkisyyden peittely
Miten muut näkevät minut henkisellä matkallani? Minua karmii ajatus, että minut nähdään jalustan päällä keikkuvana henkisyysguruna. Tuon mielelläni esiin kiinnostustani meditaatioon ja sen sellaiseen, mutta samalla koen kuitenkin halua kuulua joukkoon. Peittelenkö siis henkisyyttäni?
Luulen, että niin tekee meistä aika moni muukin. Harva tulee aamulla töihin kertoakseen, kuinka on viime yönä oivaltanut kuoleman olemuksesta jotain.
Toisaalta henkisyys voi kääntyä myös haluksi opettaa muita. On toki tärkeää, että jaamme oppejamme muille heidän niin toivoessaan. Mutta samaan aikaan myötätuntoinen suhtautuminen muihin muistuttaa, että jokainen meistä on jossain vaiheessa henkistä matkaansa, ja päteminen voi pikemminkin työntää muita kauemmas henkisyydestä.
Henkisyyden ulkoinen ja sisäinen olemus
Mikä sitten yhdistää henkisiä ihmisiä? Epäluonnolliset kyvyt? Halu kehittyä ihmisenä, ymmärtää elämästä jotain? Keskittyykö henkinen ihminen olemaan avuksi muille, ei niinkään itseensä?
Luulen, että henkisyyden tärkein tunnusmerkki on se, että on oivaltanut todellisuuden luonteesta jotain. Ja sen jälkeen, kun on oivaltanut, ei voi enää perua oivallustaan.
Uskon, että läsnäolo huokuu ulospäin. Meidän on hyvä olla siinä läsnäolossa. Me osaamme lukea toisiamme ja tunnistamme, milloin toinen on läsnä kanssamme meitä seuraillen ja kuunnellen. Mutta sen lisäksi voimme aistia toisessa syvemmän läsnäolon silloin, kun toisen ihmisen tietoisuuden valo loistaa meihinkin.
Mutta sen suuremmin tuskin voi määritellä sitä, kuinka henkisyys meissä ulospäin näyttäytyy.
Buddhalaisuudessa todetaan ”ennen valaistumista pilko puita ja kanna vettä, valaistumisen jälkeen pilko puita ja kanna vettä”.
